Someron vaelluksen tallenne valmistui
Someron Evakkovaelluksen tunnelmat elävät ja välittyvät aidosti tapahtumasta kootussa tallenteessa.
Yli tunnin mittaiseen filmiin on taltioitu vaelluksen eri vaiheet. Ensin kuvataan vaeltajien kokoontumista ja avajaisjuhlaa. Sitten näytetään kulkueen eri vaiheet ja päättyminen ruokailuun. Sen jälkeen on vuorossa katkelma Tuntemattoman sotilaan esityksestä ja loppuhartaus Somerniemen kirkossa. Useat sadat vaellukseen osallistuneet ottivat osaa jokaiseen vaiheeseen.
Dokumentti on vaikuttava kavalkadi, jossa monet vaelluksen yksityiskohdat ehtii nähdä tarkemmmin kuin oikeastaan itse tapahtumapaikalla. Tallenne alkaa käen kukunnalla. Muutenkin koko filmissä näkyy kesän hehkeä luonto parhaimillaan.
Pitkä evakoiden jono kulkee aidossa maalaismaisemassa, peltojen ja metsän keskellä. Filmi näyttää yksityiskohtaisesti miten huolellisesti niin järjestäjät kuin osallistujat olivat vaellukseen paneutuneet. Lukemattomat huvit, esiliinat, matkalaukut, nyytit, maitokärrit ja tavarakuormat muistuttavat koetusta evakkotiestä.
Someron Evakkovaellus järjestettiin 8.7. Se oli kuudes Evakkovaellus.
Vaellustallenne esitetään Someron kansalisopiston auditoriossa torstaina 8.11. 2012 kello 18. DVD:n hinta on 15 euroa, postitse toimitettuna 18 euroa. Sitä voi tilata [email protected] tai 040 502 73 44 Seppo Pyykkö.
Vaelluksen kuvasivat Arto Sintonen, Juhani Kaivo, Heikki Kärri ja Hannu Häkli, joka on myös koostanut tallenteen.
Voit katsoa alla olevista linkeistä kaksi kuvaesitystä Someron vaellukselta. Koneellasi täytyy olla Flasplayer-ohjelma.
Katso kuvaesitys Inkeri Majurin kuvista tästä ja Kalle Saastamoisen kuvista tästä. Pekka Rädyn kuvat tästä
Satakuntalaisia tästäEvakkous on läsnä joka päivä
Sadat vaeltajat virittäytyivät evakkoon lähdön tunnelmiin Somerolla sunnuntaina 8. 7. 2012. Kulkueen lähtiessä liikkeelle tulivat myös lentokoneet. Ylilentäneet pienkoneet muistuttivat, millaisten vaarojen keskellä todellista evakkomatkaa tehtiin.
Matkalaukkuja, koreja, työkaluja. Hevonen vetämässä kärrejä, jotka ovat lähteneet kahteen kertaan Muolaan Telkkälästä evakkokuormaa kuljettamaan. Someron Evakkovaellus tarjosi lukemattomia yksityiskohtia, joihin muisti saattoi tarttua ja tarinointi alkaa.
Vaeltajat matkaan lähettänyt valtioneuvos Riitta Uosukainen luki työhuoneensa seinällä olevan Imatraa koskevan Lääninhallituksen evakuointikäskyn, jossa evakkojen päivämarssin mitaksi arvioitiin 20 kilometriä. Somerolla kuljettiin viisi kilometriä.
Uosukainen kokosi vaeltajien tunnelmia toteamalla, että evakkous on läsnä joka päivä. ”Puhun tietysti itsestäni, kun sanon, että elämän perusominaisuudeksi tuli irrallisuus. Minun on erittäin helppo mukautua ajatukseen tuunauksesta ja muusta tyhjästä nyhjäisemisestä; niinhän meillä on aina tehty, ja sitä voisi sanoa luovuudeksikin. Eikä mitään heitetä pois.”
Valtioneuvoksen oma evakkomatka alkoi kaksivuotissyntymäpäivänä 18.6. 1944 Jääskestä, kun isä laittoi omatoimisesti perheen junaan matkustamaan turvaan äidin sukulaisten luo Lempäälään.
Uosukainen kiinnitti erityistä huomiota tyttöihin ja poikiin, jotka noin 10-vuotiaina lapsina joutuivat kohtuuttoman raskaiden tehtävien ja vastuiden eteen.
”Kuinka pitkälle miesten ja naisten syövät ja sydänviat ja yletön alkoholinkäyttö selittyvät liian varhain alkaneella taukoamattomalla työllä ja rakkaudettomalla kohtelulla”, kyseli valtioneuvos.
Kuudennen kerran järjestetty valtakunnallinen Evakkovaellus oli täynnä ohjelmaa, jota oli myös reitin varrella. Ehkä koskettavin näky oli pientareella lepäillyt nelikuukautinen vauva, vaelluksen nuorin osanottaja. Aikanaan vauvoina evakkotielle joutuneista nuorimmatkin ovat tänä vuonna 68-vuotiaita.
Avajaisissa kuultiin Someron Laulumiesten esitysten lisäksi 87-vuotiaan Aili Järvisen lausuntaa. Somerolle evakkona tullut Järvinen esitti Toivo Lyyran runoja, jotka kuvaavat eläinten tuntemuksia evakkoon lähdöstä.
Somerniemen Musiikkiteatteri esitti vaelluksen lopuksi Tuntemattoman sotilaan avainkohtauksen alikersantti Antti Rokan kapinoinnista. Karjalaisen pienviljelijän tuska viljelytöissä ahertavan raskaana olevan vaimon tilanteesta ja ennustus sodan lopputuloksesta menivät suoraan vaeltajien sydämiin.
Evakkovaelluksen järjestämisestä kantoi vastuun Someron Karjalaseura. Mukana järjestelyissä olivat Evakkolapset ry ja paikalliset järjestöt. Someron Karjalaseuran puheenjohtaja Seppo Pyykkö innosti puheissaan kertomaan jälkipolville elämästä kauniissa Karjalassa ja tekemään Evakkovaelluksesta yhtä tunnetun kuin ovat Karjalan piirakat.
Vaellus loppui kenttähartauteen Somerniemen kirkossa, joka täyttyi kuin konsanaan joulukirkko.
Valtioneuvos Riitta Uosukaisen avajaispuhe tässä
Someron esite tässä pdf-muodossa
.......................................................................................................................................................................
____________________________________________________________________________________
Evakkous on läsnä joka päivä
Valtioneuvos Riitta Uosukainen matkaanlähettämissanat, VI Evakkovaellus Somerolla 8.7. 2012Tämä asiakirja on työhuoneeni seinällä Imatralla. Ikkunasta voi katsoa vanhan Enson piippuja. Tässä välissä on maailmojen raja. Minä olen evakossa.
Käsky siviiliväestön evakuoimiseksi. Tämä paikkakunta on määrätty evakuoitavaksi. Teidän on heti siirrettävä irtain omaisuutenne maantien varteen, jonka jälkeen Teidän on heti lähdettävä liikkeelle ja mentävä suorinta tietä Imatran aseman kautta Ukonniemeen, josta Teidät ohjataan edelleen.
Jos kuulut väestönsuojelujoukkoihin, ilmoittaudu heti lähimmälle esimiehellesi, jolta saat toimintaohjeet. OLE RAUHALLINEN. Muista että pienikin hermostuneisuus tarttuu ja suurenee sekä aiheuttaa väestössä sekasorron, josta koituu vahinkoa kaikille ja ehkä eniten juuri itsellesi.
Säilytä harkintakykysi ja toimi niin, että se koituu kaikille yhteiseksi hyväksi. Rauhoita muitakin, jos havaitset heissä hermostuneisuutta.
MITÄ OTAT MUKAASI?
Ensiksi: Mikäli mahdollista 5 vuorokauden muonan. Toiseksi: talvella riittävästi vaatetta ja mikäli mahdollista tyhjän patjapussin ja peitehuovan. Talvella ota mukaasi lumivaipaksi sopiva vaate. Kolmanneksi: Rahat ja arvoesineet sekä arvopaperit. Neljänneksi: Muuta tärkeää omaisuuttasi voit ottaa sen verran, että jaksat sen kantaa mukanasi ottamalla huomioon noin 20 kilometrin päivämarssin.Viidenneksi: Polkupyörän ja talvella sukset tai potkukelkan. Vain sairaat, lapset ja vanhukset saavat käyttää hevosajoneuvoja, mikäli toisin ei ilmoiteta.
Tottele viranomaisten antamia määräyksiä tinkimättä, sillä siten vain parhaiten edistät omaa matkaasi. Anna sotilasosastoille ja kuormastolle tietä. Kulje tien reunoja. Mikäli voit, vältä päiväsaikaan kulkemasta avoimilla paikoilla ja teillä. Muista, että lumivaippa suojaa sinut talvella ja kesällä sulaudut helposti maastoon, jos vältät liikkumista lentokoneiden lähellä ollessa.
RAUHALLISUUS ON SUOMALAINEN HYVE JA SINÄ OLET SUOMALAINEN.
Lääninhallitus
Hyvät vaeltajat, tämä projekti onnistui! Valtava määrä kysymyksiä nousee esiin joka kohdassa, kun ajattelee ohjeiden soveltamista nykyaikaan. Tiedän, että ajantasaiset suunnitelmat ovat olemassa. Tänään kuitenkin eläydymme tuonaikaisiin ohjeisiin ja varusteisiin. Päivämatkat tuntuvat kylmiltään hurjilta, mutta nuo taipaleet on kuljettu.
Nyt matkaa on viisi kilometriä.
Evakkolasten toiminta (10 vuotta) on pannut paljon liikkelle ja evakkovaelluksessa se näkyy. Siinä eläydytään evakkoon lähdön tunnelmiin ja muistellaan, miltä tuntui äkkilähtö omasta kodista ilman tietoa tulevasta. Samalla kunnioitetaan kaikkia talvi- ja jatkosodan aikana evakkotielle joutuneita.
Heitä – siis meitä – oli lähes puoli miljoonaa. Evakkomatkat talvi- ja jatkosodan aikana ja niiden jälkimainingeissa lapsena kokeneita arvioidaan olevan elossa noin 200 000. Karjalankannaksen, Laatokan Karjalan, Petsamon, Sallan-Kuusamon ja Lapin evakkoja ja heidän jälkeläisiään on yhteensä niin paljon, että kokonaismäärän arviointi on vaikeaa.
Sotien haavoja ja arpia on toki pyritty hoitamaan sotaveteraanien, niin miesten kuin naistenkin järjestöissä ja muutoin. Mutta yhä uudet ryhmät nousevat esiin, kun kirottu vaikenemisen muuri on saatu nurin. Sodan lasten perinnetyöryhmä käsittää mm. Evakkolapset ry:n, Sotalapset ja Sotaorvot; vasta 2000-luvulla sodan haavoittamien lasten äänet ovat päässeet kuuluviin. Runsas näihin ryhmiin ja moniin muihin keskittyvä kirjallisuus paljastaa ahdistuneisuutta, jota on vihdoin käsiteltävä. Tällä kertaa evakkoutta käsitellään draaman keinoin.
Evakuointikäsky, jonka luin, ei koskenut Jääskeä; olen sen saanut imatralaiselta veteraanilta. Minä lähdin evakkoon ainoan kertani Jääsken Ensosta junalla omalla piletillä, niin kuin äiti aina sanoi. Äiti ja isosisko lähtivät toista kertaa; synnyin siinä välissä nälkävuonna 1942.
Evakkotilaisuuksissa olen ymmärtänyt, että meillä oli osoite, äidin sukulaiset Lempäälässä, ja isä pani meidät junaan omatoimisesti. En siis ole evakkovaeltaja kirjaimellisesti. Olen myös huomannut, että agraarievakkoja käsitellään laajemmin kuin teollisuustyöväkievakkoja. Se on ymmärrettävää, karja ja muu elinkeinoon liittyvä seurasi mukana ja näkyi. Mutta evakkolapsi olen.
Evakkous on läsnä joka päivä. Puhun tietysti itsestäni, kun sanon, että elämän perusominaisuudeksi tuli irrallisuus. Minun on erittäin helppo mukautua ajatukseen tuunauksesta ja muusta tyhjästä nyhjäisemisestä; niinhän meillä on aina tehty, ja sitä voisi sanoa luovuudeksikin. Eikä mitään heitetä pois.
Paras ruokaresepti on: otetaan, mitä sattuu olemaan. Sienet, marjat, luonnonyrtit, nokkoset pataan, käpyjä ja risuja hellaan – kaikki käy evakolta aivan luontevasti. Ja silti saamme aikaiseksi herkkuja: ”Syömäköyhiihä myö karjalaiset ollaa.”
Aineettomat asiat nousevat materiaalisten yläpuolelle. Kun on ollut pakko kestää väheksyntää, syrjimistä, pilkkaa murteesta tai uskonnosta, oppii selviytymään ja panemaan päällimmäisiksi paremmat. Kyllä evakkohistorioista näkee, että sylkykupiksikin on pitänyt ruveta, mutta kusitolpaksi ei ole alennuttu.
Usein olen pohtinut, missä ovat nyt ne noin 10-vuotiaat pojat ja tytöt, joille säilytettiin raskaita tehtäviä ja vastuita enemmän kuin oli kohtuullista; jotka selviytyivät päivästä toiseen; joilla ei ollut kriisiapua; jotka olivat vanhemmilleenkin tukena; jotka saattoivat vain rukoilla. Kuinka pitkälle miesten ja naisten syövät ja sydänviat ja yletön alkoholinkäyttö selittyvät liian varhain alkaneella taukoamattomalla työllä ja rakkaudettomalla kohtelulla?
Pois valitus. Uudet satojen tuhansien sotapakolaisvirrat vaeltavat maailmassa. Me siirryimme sentään omassa maassamme.
Lähdin siis kaksivuotissyntymäpäivänäni evakkoon 18.6. 1944. Samana päivänä teki Kuuttilan mummo Eeva Olkinuora evakkokuormaa leskityttärensä Martan ja miniänsä Helvin kanssa. Oli kiire maantielle, jota venäläisten maataistelukoneet valvoivat. Ainoaksi osoitteeksi oli annettu: pohjoiseen päin. Nuoremmat naiset hieman itkeskelivät kuormaa tehdessään. Silloin Eeva-mummo toruskeli lempeästi- - Tytöt, ei pie itkee, itku pittää säästää pahhaa paikkaa!
